Etelä-Suomessa hiihtolomaa vietetään 19.-25.2. (vko 8) ja se vaikuttaa hieman harjoitusaikatauluihin. Painimaan toki pääsee ja loma on parasta aikaa harjoitella.
Vantaan Sammon kovin kärki matkusti Viroon 13.1.2024 ja osallistui kovatasoiseen Avo Taplaksen muistoturnaukseen. Seuramme Kaius Juusela debytoi U17-sarjassa voittaen kultaa 51 kiloisissa pojissa.
Joukkueessa paini myös kisamolskeille paluun tehnyt Joona Mustonen, joka sijoittui kivenkovassa miesten 77kg sarjassa pistesijoille. Joonan sijoitus oli 6. Joukkueen mukana matkustanut naapuriseuran Ylä-Tikkurilan Kipinän Matias Arpiainen paini myös hienon turnauksen ja joutui taipumaan vasta finaalissa liettualaiselle. Matiaksen sijoitus oli toinen sarjassa Pojat U17 60kg.
Artikkelin kuvat ja lisää kuvia tapahtumasta löydät Tartu Maadleb facebook-sivuilta.
Syyskausi 2023 huipentui 16.12.2023 Vaajakoskella järjestettyihin Koululiikuntaliiton vapaapainin suomenmestaruuskilpailuihin. Vantaan Sammon joukkue paini hyvin ja Tahir Albayrak kiipesi korkeimmalle korokkeelle kovan turnauksen päätteeksi.
Tahirin syyskausi sai arvoisensa lopetuksen, kun hän voitti kultaa sarjassa Pojat 11-13v 58kg. Tahir on koko syyskauden paininut ehjiä kovia turnauksia, mutta kirkkain kruunu on jäänyt puuttumaan. Esimerkiksi Mälarcupenin hopeamitali sekä Helsinki Openin potentiaaliset pronssimitalit kahdessa eri sarjassa väläyttivät Tahirin potentiaalia kovissa turnauksissa. Ahkera kilpaileminen ja kova työ palkittiin kauden lopuksi kultamitalilla.
Joukkueen muut sijoitukset:Vilho Pojat 11-13v 31kg
5. Baqi Pojat 11-13v 40kg
5. Veikko Pojat 11-13v 45kg
6. Kaius Pojat 14-16v 55kg
7. Emirhan Pojat 11-13v 45kg
9. Mehmet Pojat 7-10v 31kg
10. Jesse Pojat 11-13v 58kg
Vantaa seurapisteissä 4.
Kevään kilpailukausi starttaa 6.1.2024 Loppiaispaineilla. Kevätkaudella painitaan kreikkalaisroomalaista painimuotoa ja joukkue tulee olemaan vahvoilla jokaisessa kilpailuissa. Tavoitteet tulevat kasvamaan kevättä kohti ja KLL:n kreikkalaisroomalaisen painin mestaruuskilpailuissa 27.4.2024 tullaan näkemään varmasti vielä enemmän Vantaan Sammon painijoita mitaleilla.
Uudenmaan alueen aloitteleville painijoille on runsaasti killpailumahdollisuuksia, Kevätkaudella 2024 järjestetään neljät Symppispainit ja neljät Tähtipainit. Kilpailukauden huipentuma on 11.5.2024 Vantaalla järjestettävät kotikisat, jossa kevätkauden aikana kertyneitä painitaitoja pääsee ulosmittaamaan oikeissa ikäkausikilpailuissa.
Näin osallistut kilpailuihin:
Paikallisiin aloittelijakilpailuihin harrastajan vanhempi ilmoittaa ja maksaa lapsensa itse. Tähtipainien ilmoittautumislinkki aktivoituu kisaviikolla ja ilmoittautuminen päättyy kyseisen viikon keskiviikkona klo 20.00. Symppispaineihin ilmoittaudutaan sähköpostilla. Minimitieto ilmoittautumisessa on painijan nimi, syntymävuosi, alustava paino sekä edustettava seura (Erkki Esimerkki, s.2015, 30kg, Vantaan Sampo). Jokaisesta kilpailutapahtumasta tulee järjestävältä seuralta oma kutsu. Harjoituksissa kerrotaan valmentajalle osallistumisesta, jolta saa tarvittavat tiedot. Valmentajat ovat paikalla itse kilpailutilanteessa tukemassa nuorta urheilijaa.
Lisenssit ja vakuutukset:
Tähti- ja Symppispaineihin osanottajilla oltava voimassaoleva painilisenssi (harrastajalisenssi riittää), sekä tapaturmavakuutus. Vakuutus voi olla oma tai Painiliiton kautta lisenssin yhteydessä hankittu. Lisensseistä löytyy lisätietoja painiliiton sivuiltapainiliiton sivuilta. Seura suosittelelee suoraan kilpailulisenssin hankkimista. Tämä mahdollistaa taitojen karttuessa muihin kilpailuihin osallistumisen ja se tarvitaan viimeistään 11.5.2024 kotikisoissa. Lisenssi hankitaan koko kalenterivuodeksi kerralla.
Osallistumisrajoitteet Symppispaineihin:
Pääasiallinen kohderyhmä symppispaineille on aloittelijat. Painiliiton kalenterikilpailuissa ei ole enää erillisiä aloittelijasarjoja, joten symppisten merkitys kilpailuihin tutustumiseen on entistä suurempi. Alaikäraja on 2019 ja myöhemmin syntyneet ( 6v. ). Seuravalmentajat karsivat pois jo ikäkausikilpailuihin pystyvät, sekä niissä menestyneet. Useita symppiskilpailuja voittaneiden painijoiden kohdalla on syytä harkita osallistumisen rajoittamista. Symppispaineihin eivät saa osallistua painijat jotka ovat osallistuneet SM-kisoihin tai sijoittuneet KLL-kisoissa kuuden parhaan joukkoon tai Tallinn Open -kilpailussa kymmenen parhaan joukkoon. Ottelujärjestäjä osallistuu tarvittaessa päätöksentekoon, onko kilpailijalla osallistumisoikeus.
Osallistumisrajoitteet Tähtipaineihin:
Tähtipainiura huipentuu Tähtipainimestaruusmitaliin, jonka saa saavutettua 35 pistettä. Sen jälkeen on aika siirtyä muihin kilpailuihin. Sarjat muodostetaan aina kokemustason mukaan eli muita osallistumisrajoitteita ei ole.
Kevätkauden 2024 kilpailupäivämäärät Nassikoille ja Painikoululaisille:
19.1 Tähtipainit, Helsinki
20.1 Symppispainit, Nummela
10.2 Symppispainit. Lohja
1.3 Tähtipainit, Helsinki
16.3 Symppispainit. Hyvinkää
5.4 Tähtipainit, Helsinki
20.4 Symppispainit. Helsinki
11.5. Ikäkausikilpailut, Vantaa
Tähti- ja Symppispainit antavat hyvän pohjat myöhemmälle kilpauralle. Harjoituksissa harjoitellaan ja kilpailuissa mitataan sen hetkinen osaaminen. Sen jälkeen palataan harjoittelemaan ja korjaamaan kilpailuissa havaittuja puutteita. Aktiivinen kilpailutoiminta on koko painin ydin.
Vantaan Sammon kevätkausi alkaa 8.1.2024 ja uudet harrastajat voivat aloittaa painin ilman maksua jo ennen joulua. Syyskauden viimeiset harjoitukset pidetään 21.12.2023, joten viikoilla 50 ja 51 voi käydä kokeilemassa painia ennen sitoutumista. Tästä artikkelista löydät olennaista tietoa painiharrastuksen aloittamisesta. Kysy rohkeasti lisää sosiaalisen median kanavissa tai sähköpostilla.
Saimme syyskaudella paljon uusia harrastajia ja tämä trendi jatkuu myös keväällä. Kevätkaudelle lisäämme Nassikoille ja Painikoululaisille yhden uuden harjoitusvuoron. Tämä helpottaa varsinkin kahta lajia harrastavien painia, kun tulee enemmän mahdollisuuksia käydä myös painiharjoituksissa. Nassikat ja Painikoululaiset harjoittelevat samanaikaisesti omien valmentajiensa johdolla maanantaisin ja tiistaisin eri matoilla kuten tähänkin asti. Uusina vuoroina torstaisin järjestetään Painikoululaisille omat harjoitukset klo 17.15 - 18.30 ja vastaavasti perjantaisin Nassikoille omat harjoitukset klo 18.15-19.00. Muuten harjoitusaikataulut noudattelevat syyskauden 2023 harjoitusaikoja. Tarkat harjoitusaikataulut voit katsoa täältä!
Ryhmä on tarkoitettu 3-5 vuotiaille lapsille. Nallepaini on lapsen ja huoltajan yhteinen harrastus. Tärkeintä Nallepainissa on aikuisen ja lapsen hauska liikuntahetki. Nallepainin liikkeitä ja leikkejä voi harjoitella myös kotona. Nallepainista painiharrastuksen jatkaminen Nassikoissa sujuu luontevasti, kun painisali ja fyysinen kontakti ovat tulleet tutuiksi yhdessä huoltajan kanssa. Nallepainijat on jaettu kahteen ryhmään. Vuonna 2021-2020 syntyneet harjoittelevat perjantaisin ja 2020-2019 syntyneet sunnuntaisin. Nallepainista julkaistaan oma info sekä ilmoittautumislinkit harrastuksesta kiinnostuneille loppuvuoden 2023 aikana. Harrastajien määrä on rajattu ja jatkavilla harrastajilla on etuosto-oikeus kevään ryhmiin.
Ryhmä on tarkoitettu joko Nallepainista siirtyineille tai uusille ja jatkaville 5-7-vuotiaille harrastajille. Harjoittelu on leikinomaista ja hauskaa. Vanhempi tai muu huoltaja voi osallistua tarpeen mukaan harjoituksiin ja liikkua lapsen mukana, jotta valmentajien ohjeiden kuunteleminen onnistuu paremmin. Nassikkapainissa harjoittelun painopiste on yleisimmissä painiliikkeissä ja yleisessä liikunnallisuudessa sekä leikissä. Nassikat osallistuvat Tähtipaineihin, seuran omiin salikilpailuihin ja Symppis-paineihin, jotka ovat Uudenmaan alueen aloitteleville painijoille suunnattuja kilpailuja. Nassikat harjoittelevat 1-3 kertaa viikossa lapsen jaksamisen ja perheen aikataulujen mukaisesti.
Ryhmä on tarkoitettu 8-14-vuotiaille uusille ja jatkaville harrastajille. Harjoituksissa keskitytään kilpailutilanteiden harjoitteluun, liike- ja ottelutekniikkaan sekä fyysisen suorituskyvyn parantamiseen. Painikoululaiset osallistuvat Tähtipaineihin, Symppis-paineihin, seuran omiin kilpailuihin sekä Uudenmaan alueella järjestettäviin kilpailuihin valmentajien suositusten mukaisesti. 10-vuotiaat ja sitä vanhemmat painijat siirtyvät tästä ryhmästä osaksi kisaryhmää ja sen jälkeen he voivat osallistua Uudenmaan alueharjoituksiin. Painikoululaiset harjoittelevat 2-3 kertaa viikossa painijan harrastusinnon ja jaksamisen mukaisesti. Lajitaitojen kehittyminen vaatii useamman harjoituskerran viikkoon.
Ryhmän harrastajat ovat kilpauralle tähtääviä tai jo siellä olevia urheilijoita. Kisaryhmäläiset harjoittelevat henkilökohtaisen ohjelman mukaan osallistumalla Uudenmaan alueen painiseurojen alueharjoituksiin, alueleirihin, painiliiton leireihin sekä seuran omiin harjoituksiin. Ryhmäläiset osallistuvat valmentajien suosituksesta aluemestaruuskisoihin, Suomi cup-osakilpailuihin, SM-kilpailuihin ja kansainvälisiin kilpailuihin. Painijoilta vaaditaan sitoutumista tavoitteelliseen treenaamiseen. Valmentajat valitsevat kisaryhmän. Kisaryhmäläiset harjoittelevat vähintään 3-5 kertaa viikossa kilpailukalenteri huomioiden.
Miehet, Naiset, Juniorit ja kuntopaini, harjoituksen kesto 1 tunti 30 minuuttia:
Aikuisten painiryhmä on veteraanipainiin painottuva ryhmä. Kovimmat näyttämisenhalut ovat jo takana päin, joten kaikille löytyy turvallisia harjoittelupareja. Paini on tehokas harjoittelumuoto joka sekä kehittää että ylläpitää lihaskuntoa monipuolisesti. Yli 15-vuotiaat aloittelijat voivat tulla mukaan näihin harjoituksiin. Ryhmä harjoittelee kaksi kertaa viikossa.
Kilpaileminen on olennainen osa painiharrastusta. Harjoituksissa harjoitellaan ja kilpailuissa mitataan sen hetkinen osaaminen. Sen jälkeen palataan harjoittelemaan ja korjaamaan kilpailuissa havaittuja puutteita. Aktiivinen kilpailutoiminta on koko painin ydin. Kansalliset painikilpailut ovat yksipäiväisiä tapahtumia, jotka aloitetaan punnituksella noin klo 09-10. Varsinaiset kilpailut alkavat yleensä puolelta päivin ja kilpailut päättyvät klo 18.00 mennessä. Kilpailuihin osallistuvalla painijalla tulee olla kahdet painitrikoot (sininen ja punainen kulma) sekä seuran virallinen edustusasu, joka on minissään t-paita. Seuran varusteita voi tilata verkkokaupasta suoraan kotiin tai ostaa käytettynä muilta harrastajilta.
Nassikat ja aloittelevat painikoululaiset osallistuvat lähtökohtaisesti Uudenmaan alueen Symppis- ja Tähtipaineihin sekä seuran omiin kilpailuihin. Muihin kilpailuihin osallistutaan valmentajan suosituksesta. Nassikoille ja aloitteleville Painikoululaisille suunnatut alueelliset kilpailut ovat lyhyempiä tilaisuuksia, joissa ei tarvita vielä virallisia painivarusteita. Näissä kilpailuissa tehdään tason mukaisia sarjoja ja jokainen osallistuja palkitaan. Aloittelijoiden kilpailut kestävät 1-4 tuntia ja niillä rakennetaan tarvittava kisarutiini ennen varsinaisiin kilpailuhin osallistumista. Valmentaja(t) ovat paikalla kilpailuissa valmentamassa, huoltajina sekä seuraamassa painijoiden kehitystä.
Tähti- ja Symppis-paineihin ilmoittaudutaan itse ja osallistumismaksu maksetaan itse kisapaikalla. Muihin kilpailuihin ilmoittautumisesta vastaa seura. Kauden pääkilpailut nimetään aina kisakalenteriin. Seura maksaa osallistumismaksun, mutta valmentajat päättävät osallistukat kisoihin. Omakustanteisesti saa kilpailla kilpailukalenterin ulkopuolisissa kilpailuissa.
Avoin ja positiivinen viestintä on osa nykypäiväisen seuratoiminnan ydintä. Vantaan Sampo julkaisee viikoittain ajankohtaisia julkaisuja harjoittelu- ja kilpailutoiminnasta. Julkaisut ovat lähtökohtaisesti yleisluonnollisia, mutta kilpailutulosten yhteydessä käytetään lasten ja nuorten etunimiä. Koko nimet löytyvät virallisista julkisista tuloksista. Jos ette halua, että lapsenne kuvia laitetaan mukaan julkaisuihin, niin ilmoittakaa siitä valmentajille ja yhteisömanagerille. Seura kannustaa myös harrastajiaan olemaan aktiivisia sosiaalisessa mediassa ja tägäämän seuran sometilit julkaisuihin. Tyytyväinen ja ylpeä harrastaja on aina paras käyntikortti.
Kevätkauden harjoitusmaksut ja lisenssit maksetaan tammikuun 2024 aikana. Seura julkaisee tammikuun alussa jokaiselle harrastaryhmälle oman Suomisport-linkin, jonka kautta virallinen ilmoittautuminen sekä maksu hoidetaan. SuomiSport helpottaa seuran jäsenhallintaa ja antaa realistisen kuvan Painiliitolle harrastajamääristä. SuomiSportin kautta myös lisenssin ja vakuutuksen ostaminen onnistuu näppärästi. Suosittelemme lähtökohtaisesti kaikkia hankkimaan kilpailulisenssin. Kisakärpänen saattaa iskeä nopeasti ja voimassaoleva lisenssi on ehtona kilpailuihin osallistumiselle. Harjoitusmaksu alle 10-vuotiaille (s.2015 tai myöhemmin) on 150 € ja yli 10-vuotialita (s.2014 tai aiemmin) 200 €. Mikäli perheessä on useampi harrastaja, niin perhemaksu on 250 € / kausi. Samalla harrastusmaksulla voit osallistua kaikkiin ryhmällesi järjestettyihin harjoituksiin. Perhemaksu ei koske Nallepainijoita. Kevätkausi päättyy 31.5.2024. Lisää tietoa ja lisenssien hinnat löydät Painiliiton verkkosivuilta. Ohjeet SuomiSport-tilin luomiseen voit katsoa täältä!
Tervetuloa seuraan iloiseen!
P.S. Seuraa meitä Instagramissa tai Facebookissa @vantaansampo
Syyskausi starttaa 11.8.2025 . Uudet harrastajat ovat tervetulleita Vantaan Sammon iloiseen painiperheeseen. Katso tarkemmat ilmoittautumisohjeet täältä. Ryhmiin voi ilmoittauttua 1.7.2025 alkaen. Mukaan tarvitset urheiluvaatteet, paini- tai sisäkengät, juomapullon sekä reipasta mieltä! Kausimaksu on alle 10-vuotiailta erittäin maltillinen 160 € / kausi. Nähdään molskilla!
Vantaan Sampo Ry, Rajatorpantie 27, 00390 Vantaa
Copyright © 2025 Vantaan Sampo Ry